Päiväkodin säännöt

18.05.2018

Ilmoitustaululla oli lappu, jossa luki päiväkodin säännöt. Lapset olivat keksineet niitä yhdessä aikuisten kanssa. Mukana oli käsienpesuohjeita ja ruokailuun liittyvä kielto, ettei saa huutaa – tavallinen puheääni kuuluu ruokaseurueessa, kunhan kukaan ei huuda. Säännöt opettavat lapsille, miten toisia huomioidaan ja omaa toimintaa hallitaan.

Hiukan varovaisesti tekee mieli kysyä, osaammeko me aikuiset jo nämä asiat niin hyvin, että ne tulevat meillä selkärangasta vai pitäisikö meidän palata päivittämään osaamistamme päiväkotiin? Varovaisuus on tarpeen sen tähden, että olisihan se noloa, jos aikuisena joutuisin itsekin tunnustamaan, etten ole päiväkodin läksyjä oppinut.

”Teemme työtä yhdessä ja nätisti.”

”Huomioin työssä kaikki, jotka ovat siinä mukana.”

”Puhun nätisti kaikille.”

”Siivoan jälkeni.”

”Opettelen sanomaan ääneen tunteeni.”

”Pyydän anteeksi.”

”Autan kaveria.”

”En ota niitä työkaluja, jotka ovat toisen käytössä.”

”En etuile, vaan odotan vuoroani.”

Vaikka herkästi kuittaamme lasten lausahdukset yksinkertaisina juttuina, niin kyllähän nämä säännöt soveltuvat loistavasti myös aikuisten työelämään. Hyvän vuorovaikutuksen suuntaviivat on tärkeä luoda jo pienten lasten kasvatuksessa – eikä niitä pidä unohtaa murrosiän melskeissä tai aikuisen ahdistuksissakaan. Hyvä vuorovaikutus on lopulta aika yksinkertaisista asioista kiinni. Niin yksinkertaisista, että pienet lapsetkin oppivat ne. Peruslähtökohta on kyky nähdä itsensä erillisenä muista ihmisistä ja huomioida toiset ihmiset – silloin pystyy kunnioittamaan tätä erillisyyden rajaa puolin ja toisin.

”Sinä olet sinä. Minä olen minä. Yhdessä olemme me.”

Tämän vuorovaikutuskulmakiven soveltamista käytäntöön me kaikki opettelemme päiväkodista vanhainkotiin.